Viikon hortoilija: Tuulevi Aschan
1.Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?
Olen Tuulevi Aschan Mikkelin Ristiinasta, ihan maalta. Olen henkilöstövalmentaja, työnohjaaja ja vapaa toimittaja. Maalaistyttö ja jotenkin kaiken kasvun ja vihreyden iskostama.
2. Mikä hortoilussa viehättää sinua?
Se, että se on kaikkien ulottuvilla: villi aarreaitta, jossa on loppumattomasti kiehtovia makuja ja värejä. Se, että ikään kuin itsestään selvästä ympäristöstä paljastuu uusia yllätyksiä ja rikkakasviksi nimetyt kasvit ovatkin aarteita. Miten sokeasti me usein kuljemmekaan sen aarteiston ohitse. Uusien lajien käytön opettelu antaa tilaisuuden pysähtyä ihmettelemään ja löytämään aarteita vaikka joka päivä.
Koska olen laiska puutarhuri, hortoilu on siitä ihanaa, että luonto kasvattaa minulle ylettömät, loputtomat määrät kaikkea ihanaa vihreää. Minun tarvitsee vain kerätä siitä yltäkylläisyydestä. Ei tarvitse kuokkia eikä kitkeä takapuoli pystyssä. Runsauden lumoahan hortoilu on varsinkin meillä maalla.
Olen sellainen suurpiirteinen hortakokki ja -keräilijä. En jaksa enkä viitsi hifistellä hirmuisesti vaan käytän mieluusti ja runsaasti ihan vaikkapa sekahortaa. Kokeilessani uusia yhdistelmiä etsin inspistä vaikkapa Kivimetsien tai Tallbergin ohjeista ja alan säveltää. Juuri nyt minua kiehtoo hurjana kasvavan humalan versojen käyttö, jonka löysin Tallbergin kirjasta. En ole vielä ehtinyt testata.
Tänä kesänä minulla on smoothiekausi ja aion kokeilla niissä monia eri lajeja!
Rakastan myös hortalla koristelua. Vaikkapa ketunleipä tekee annokselle kummia. On kiva etsiä kauniin muotoisia lehtiä ja kukkia ja viimeistellä annos niillä.
3. Mikä on suosikkihortalajisi ja miksi?
Se on nokkonen. Ehkä siksi, että olen oppinut käyttämään sitä ensimmäiseksi jo pikkutyttönä. Kun kuulin, millainen ravitsemuksellinen ihme nokkonen on, hurahdin lopullisesti. Kun ravitsemusalan ammattilainen laskee alan käytössä olevalla ohjelmalla ravintoaineita ja jotain jää puuttumaan, tarvitsee usein vain lisätä nokkosta ja ravintoaineet ovat tasapainossa. Kuivaamme nokkosta aina jauheeksi, jota voi sirotella ruokaan kuin ruokaan pitkin talvea. Kesällä se korvaa pinaattia. Käytän sitä monipuolisesti, teen siitä niiin nokkoskeittoa kuin -saganakiakin. Jälkimmäisessä yhdistyvät kaksi suosikkiani eli nokkonen ja halloumi-juusto.
4. Missä on suosikkihortoilupaikkasi?
Mieluiten hortoilen kotipihan tuntumassa. Asumme puhtaassa paikassa keskellä metsää ja pääsen keräämään niin pihakasveja kuin metsänkasvejakin vain astumalla muutaman askeleen ulos ovesta. Kitkin juuri kukkapenkkiä ja keräsin siinä samassa melkoisen määrän pikkuruisia vuohenputken alkuja, jotka olivat ihan parhaimmillaan. kitkemisen voi jättää hyvällä omalla tunnolla kesken, koska en halua niitä vuohenputken lehdykäisiä hukkaan. Huomenna taidaa jatkua samalla strategialla. Toissaaamuna keräsin pihasta ison kulhollisen sekahortaa, jota olen silpunnut niin aamiaismunakkaaseen kuin smoothieenkin. Tiiviissä kulhossa jääkaapissa tavara säilyy hyvänä jonkin aikaa.
5. Milloin keräsit villivihanneksia ensimmäisen kerran?
En muista tarkkaa ikää, mutta olin ihan pikkutyttö silloin eli joskus 1970-luvun alkupuolella. Isä opiskeli Toivo Rautavaaran kirjoja ja oli ensimmäinen oppi-isäni näissä asioissa. Keräsin vanhempien opissa villiä vihreää. Äiti paistoi superhyviä nokkoslettuja. Teetä meillä keiteltiin vadelmanlehdistä ja mustaherukanlehdistä, joita kipaisin hakemaan omenatarhan puskista. Vadelmanlehdet opin hiertämään ja kieputtamaan palloiksi ja hiestämään lasipurkissa ennen kuivausta. Sitä teetä juotiin pitkin talvea. Vaikkei mustaherukka ehkä varsinaista villihortaa olekaan, se on mulle mieleinen yrttikäytössä. Häihimme äiti teki mustaherukanlehtisimaa eli Louhisaaren juomaa. Mahlaakin meillä on valutettu niin kauan kuin muistan.
Aikuisten juomakin tulee mieleen. Keräsimme valtavan määrän voikukan kukintoja, joista isä valmisti kotiviiniä. Sitä hiukan protestoin, koska kukintojen keräämisessä oli kova homma, mutta niistä valmistui jotain, jota en saanut edes maistaa. Saavillinen voikukan kullankeltaisia kukkakehriä oli kyllä upea näky.
Vuohenputken hortakäyttö on minulle suuren riemun aihe. Sitä kun kasvaa meillä pilvin pimein. Lapsuuskodin pihapiirin omenatarha on suortastaan vuohenputken valloittama. Se ei lopu kesken ja sen koen jotenkin omaksi löydökseni, koska isä tai äiti eivät ole sitä käyttäneet.