Vieraskynä: Hortoileva partiojohtaja

Vieraskynä: Hortoileva partiojohtaja

Riikka Rängman on vuorossa toinen vieraskynämme, kun annamme hortaohjaajiksi kouluttautuville puheenvuoron. Blogit on tehty kevään kuluessa ja ne voivat kuvata luontoa kesän alkuvaiheessa, mutta tunnelmat ovat hyviä näin heinäkuussakin! Riikka kertoo suhteestaan hortoiluun näin: ”Luonto on minulle sellaisenaan tärkeä ja rakas – valtava voiman lähde. Jo pelkkä siellä oleilu auttaa arjen kiireissä, ongelmatilanteissa ja stressissä. Hortoilu on yksi tapa olla luonnossa, ja hortaohjaajakoulutus on minulle mahdollisuus lisätä ulkona olemista.”

Riikka R.kapea

Lippukuntamme perinteinen kevätretki lähestyi lähestymistään. Olimme lähdössä lasten kanssa koko viikonlopuksi metsään. Se tiesi ennakkosuunnittelua, varusteiden etsimistä, huoltamista, pakkaamista – ja oman lapsen auttamista hänen valmistautumisessaan. Eli hieman lisää varusteiden etsimistä, valitsemista ja huoltamista. Tuttu juttu. Minua potki eteenpäin tieto, että saan olla koko viikonlopun metsässä nauttimassa ulkoilmasta, luonnosta ja keväästä.

Silti jokin vaivasi. Minua harmitti. Melkein ärsytti. Huomasin odottavani retkeä harvinaisen ristiriitaisin tuntein. Viikon ainoat vapaapäivät kun menisivät partioretkellä. Juuri nyt, kun koko talven odotettu ja kiihkeä kevään villivihannessesonki oli vihdoin alkanut! Minussa asuva keräilijä halusi kovasti kerätä purkit ja purnukat täyteen, ladata varastot seuraavaa pimeää kautta varten. No, olin luvannut lähteä retkelle. Päätin kääntää asian niin positiiviseksi kuin suinkin – pääsisin ainakin ulkoilmaan.

Taivaltaessamme autoilta rinkat selässä kohti leiripaikkaa haihtuivat menneen viikon kiireet mielestäni sitä mukaa kun napsin suuhuni ihania vihreitä makupaloja: hiirenkorvia, pihlajansilmuja ja ketunleipiä. Mikä ihana kevään maku! Miten upeita heleänvihreitä värejä! Mitkä metsän tuoksut! Jäin muusta seurueesta jälkeen ja sainkin kipittää polkua aikamoista haipakkaa saavuttaakseni toiset. Kannustin itseäni ajattelemalla: ”Rinkka selässä hortan kerääminen – ja toisten perässä juokseminen – tekee siitä hyvän reisiharjoituksen!”

Lähestyessämme leiripaikkaa huomasin aivojeni ratkaisseen minua vaivanneen ärsytyksen aiheen: Miksen voisi yhdistää toiveitani, eiväthän ne sulje toisiaan kokonaan pois! Niinpä lisäsin isompien lasten ohjelmaan villivihanneksiin tutustumista – niiden keräämistä, tunnistamista ja hyödyntämistä ruoanlaitossa.

Risukeitin valmistuuLasten rakennettua risukeittimet lähdimme pienelle retkelle lähimaastoon, opettelimme tunnistamaan muutamia helposti lähestyttäviä villivihanneksia (mm. ketunleipä, voikukka, vuohenputki ja maitohorsma). Maistelimme niitä, juttelimme niiden käytöstä ja rohkeimmat lisäsivät niitä pyttipannuunsa. Jatkaessamme matkaa kuulin lasten keskustelevan keskenään: ”Mä sanon äidille, että tekee aina ketunleipäsalaattia. Se on musta niin hyvää!”

HortapyttisKotipurkkeihin ja purnukoihin ei kertynyt tuona viikonloppuna yhtään lisää hortaa, mutta enää se ei haitannut minua. Lasten innostuksen näkeminen lämmitti niin mieltä! Sen aidompaa ei ole.

Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta kun luontoon lähteminen ja siellä oleilu on auttanut minua näkemään pulmat ja ongelmat oikeissa suhteissa. Ja yleensä niihin ilmestyy ratkaisukin kuin itsestään. Niin tälläkin kertaa. Kotinurkilla heräilevä horta odotti minua – ei se parissa päivässä ollut mihinkään kadonnut.

 

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.