Saako olla mesiangervo-bébé?
Huumaava terveyspommi mesiangervo kesytetään leivonnaiseksi.
Mesiangervon kukka on kaunis ja huumaavan tuoksuinen. Moni suorastaan rakastaa tuota hunajaisen kukkeaa tuoksua. Mesiangervon kukkia kannattaakin kerätä myös talven varalle kuivaamalla. Kukkia kerätään silloin kun 30 prosenttia kukista on vielä nupullaan. Myös moni öttiäinen on viehättänyt myös kukista, joten pieni kukkien lepuutus viileässä vaikka puhtaan
Villivihannekset ja -yrtit eli horta ovat nyt yhä voimakkaammin kasvava trendi. Sivustomme hortoilu.fi on ollut tällä vuosituhannella keskeisesti mukana tämän valtavan villiyrttiharrastuksen kannustajana. Innostusta omaan hortakokkaamiseen on luonut osaltaan hortareseptikilpailu. Nyt reseptikilpailu järjestetään jo neljännen kerran. Onko sinulla hortaherkku, joka vie herkuttelijoiden kielen mennessään? Oletko onnistunut
Kolmas valtakunnalinen hortareseptikilpailu: voittaja on Sofia Autio! Sofia on vasta hiukan yli 20-vuotias mutta jo tuore äiti ja ammattilainen villivihanneskurssien pitäjänä. Hortareseptikilpailu ratkesi ruokaohjeella, joka valloitti maistajien mielet sellaisella voimalla, että harvoin on nähty. Reseptissä on kaikki mahdolliset hyvät puolet: tavattoman hyvä maku, suutuntuma ja syönnin jälkeinen
Hortoilu.fi-sivuston* järjestämä kolmas valtakunnallinen hortareseptikilpailu on ratkennut. Kilpailun tavoitteena on arvostaa, kerätä talteen ja jakaa kaikille tämän ajan elävää villivihannesperintöä, niitä käytänteitä ja innostuksen aiheita, joita löydämme joka kodissa. Sellaisia ruokaohjeita, joita kuka tahansa voi valmistaa. Hortareseptikilpailu: kriteerit Kilpailuun lähetettävien reseptien kriteereiksi oli annettu: herkullisuus sekä oivallukset villivihannesten
Villivihannekset ja -yrtit eli horta ovat nyt voimakkaasti kasvava trendi. Onko sinulla hortaherkku, joka vie herkuttelijoiden kielen mennessään? Oletko onnistunut luomaan leivonnaisen, pääruuan, jälkiruuan tai minkä tahansa ruuan, joka on oivaltava ja makuharmonialtaan hurmaava? Etsimme jälleen villivihannesreseptejä Rakkain ja parhain hortareseptini 2016 -kilpailussa, jonka voittaja ratkeaa
Pirjo Toikkanen Helsingistä tuli hortareseptikissa toiseksi. Hänen villikalarullareseptinsä ketunleipäpestoineen on Suomen suven juhlaa ja siitä tulee varmasti monen kokeilijan suosikki.
Kolmannen sijan valtakunnallisessa hortareseptikilpailussa sai Minna Mäkinen Kymentaasta. Hän yhdisti Palak paneer nokkosesta -reseptissään suomalaisia ja intialaisia makuja. Resepti on helppo peruspohja valmistaa ruokaa siitä, mitä löytyy ruokakaapista ja pihamaalta.