Professoritason väite: miksi Suomi on hortoilijan paratiisi.

Professoritason väite: miksi Suomi on hortoilijan paratiisi.

Vieraskynä: emeritusprofessori, hortaohjaaja Mauri Åhlberg

Vuonna 2016 hortaohjaajaksi vaimonsa Marja Åhlbergin kanssa valmistunut Mauri kertoo blogikirjoituksessaan Suomen poikkeuksellisista lähtökohdista olla koko maailman hortamaa numero yksi ja omasta reitistään hortoilijaksi. 

Suomi on varsinainen hortoilijan paratiisi. Olen sekä professorin työssäni että eläkevuosinani matkustanut paljon Suomessa ja ulkomailla ja havahtunut siihen, että meillä Suomessa on poikkeuksellisen hyvät edellytykset villivihannesten ja -yrttien hyödyntämiseen. Meillä on suhteellisen niukasti kasvilajeja, mutta melko helppoa löytää syötäviä lajeja. Lisäksi kutakin syötävää lajia on kasvupaikallaan usein runsaasti.

Olen pienestä pitäen ollut kiinnostunut luonnosta ja kasveista. Opettelin jo lapsena tuntemaan monia Suomen luonnon syötäviä kasveja. Kerroin niistä innostuneena vanhemmilleni sekä sisaruksilleni. Näytin, miten esimerkiksi vuohenputken nuoria lehtiä voi syödä. He sanoivat ”syö sinä vaan”. Tämä latisti intoani syödä niitä, vaikka joka kevät niitä hieman maistelinkin. Minulta toki kysyttiin, miltä ne vuohenputken lehdet maistuivat. Kerroin niiden maistuvan vuohenputkelta. Vasta hortakursseilla olen oppinut, että niiden makua voi verrata porkkanan ja sellerin makuun.

 Mauri-ahlberg

Ahne hortalle

Vaimoni kanssa kävin ensimmäisen hortakurssin keväällä 2015. Sen pitivät Jouko ja Raija Kivimetsä. Heti kurssin jälkeen kesän alussa keräsin syötäväksi maitohorsman nuoria versoja. Höyrystin niitä ohjeen mukaan parsan tapaan ja tarjosin vaimollenikin. Hän sanoi yllätyksekseni ”syö sinä vaan”. Söin kerralla kahden ihmisen annoksen eli 10–15 maitohorsman versoa. Ne maistuivat todella hyviltä tyhjään vatsaan. Oksensin ne kuitenkin pian pois. Mieleeni tuli tapaus lapsuudesta, kun sisareni toi minulle kesämökillemme paketin meetvurstia, joka oli suurinta herkkuani siihen aikaan. Ahmin koko paketin ja oksensin sen pian syömisen jälkeen. Hyvääkin ruokaa voi syödä liikaa ja liian nopeasti.

Aloittelevan hortoilijan kannattaa muutenkin olla hortan kanssa varovainen alussa, koska se on niin voimallista ruokaa, että siihen pitää monen totuttautua. Sittemmin olen oppinut syömään hortaa sopivia määriä kerrallaan. Asumme Helsingissä Kannelmäessä. Lähellä on laajoja puistoalueita, joilla kuitenkin käy tarpeillaan hyvin suuri määrä koiria. Siten varmuuden vuoksi bakteerien ja suolistoloisten tuhoamiseksi kiehautan keräämäni hortan suolavedessä. Välillä teen siitä paistoksen. Ruoansulatukseni toimii erinomaisesti, kun saan yhden tai useamman kerran päivässä keitetyn horta-annokseni. Vireystilani ja vointini on erinomainen.

hortalajitelma

Suomen parhaita hortakasveja

Hyvä hortakasvi on sellainen, jota esiintyy runsaasti eri puolilla Suomea, joita on helppo tunnistaa, joille ei ole myrkyllisiä näköislajeja ja joista on helppoa ja nopeaa valmistaa terveellistä ja maukasta ruokaa. Raija ja Jouko Kivimetsän Hulluna hortaan -teoksen mukaan sellaisia ovat mm. maitohorsma, vuohenputki, nokkonen, voikukka, poimulehti, siankärsämö, piharatamo ja pihatähtimö eli ”vesiheinä”.

Olen Sinikka Piipon Villivihannekset-teoksesta oppinut tuntemaan myös valvatit maukkaina ja terveellisinä kasveina vasta kesällä 2016. Myös koiranputki on ilmeisen terveellinen kasvi, jonka laajaa hyötykäyttöä estävät sitä muistuttavat muut sarjakukkaiset näköislajit. Ohdakelajit ovat myös syötäviä, joskin piikkisinä niiden ruoaksi valmistaminen vaatii tavallista enemmän työtä.

Kestävän kehityksen huomioiminen hortoilussa

Meillä on poikkeuksellisen laajat jokamiehenoikeudet, joihin toki sisältyy myös velvollisuuksia. Yksi velvollisuuksista on huolehtia, että siitä, että kasvillisuutta ei pysyvästi vahingoiteta.
Vastuullinen hortoilija ottaa vain sellaisia kasveja, joiden levinneisyyttä hän ei vaaranna. Esimerkiksi merikaalia kehutaan monissa kirjoissa runsaasti esiintyväksi ja hyvänmakuiseksi. Se on tosiasiassa Suomessa hyvin harvinainen.

Isomaksaruohoa jotkut villiyrttien asiantuntijat kehottavat syömään salaateissa. Sen lehdet ovat toki hyvänmakuisia, mutta kalliokasvina sen esiintymisalue on suhteellisen rajallinen. Sitä on liiankin helppoa kerätä siten, että se häviää kasvupaikaltaan. Lisäksi se on harvinaistuneen  apolloperhosen tiettävästi ainoa ravintokasvi. Lienee viisainta vain hieman maistella sitä ja jättää suurin osa kallioiden koristukseksi.

Kallioimarre on myös laji, jonka maavartta jotkin kokit suosivat resepteissään. Se on havaintojeni mukaan paikoin harvinaistunut, jopa kadonnut. Itiökasvina kallioimarre lisääntyy hitaasti, joten senkin kokeilun soisi jäävän maisteluun jostain hyvin runsaasta esiintymästä.

 

mauri ja marja kreetalla

Taustaa: Mauri Åhlberg on Helsingin yliopiston biologian ja kestävän kehityksen emeritusprofessori. Vuonna 2016 Mauri suoritti Jouko ja Raija Kivimetsän hortaohjaajan tutkinnon Marja-vaimonsa kanssa kiitettävin arvosanoin. Mauri on mukana asiantuntijana LuontoPortti-verkkopalvelussa, jonka avulla voi tunnistaa mm. Suomen luonnon kukkakasveja. Maurilla ja Marjalla on Facebookissa Luonto Åhlberg –ryhmä ja he vetävät hortakursseja eri puolella Suomea. Mauri viimeistelee juuri uusimpiin tutkimuksiin perustuvaa oppikirjaa: Totuus syötävistä luonnonkasveista eli miksi uskallan syödä lähiluonnon kasveista kestävästi keräämääni ruokaa. Yleinen johdanto-osa on tulossa painosta jo maaliskuussa 2019.

Opi sinäkin käyttämään villivihanneksia arkiruuassasi juuri avatulla klassikkoverkkokurssilla Villiinny villivihanneksiin. Mauri suosittaa Vaurastu villivihanneksilla -verkkovalmennusta, jos haluat kehittää liiketoimintaa hortatuotteilla.

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.