Rakastu helppoon rentunruusu-banaanikakkuun!
Rentunruusu eli maitohorsma kukkii nyt upeilla fuksianpunaisilla kukillaan ja koristelee karut hakkuuaukotkin kauniiksi. Rentunruusu tunnetaan miehen eturauhasvaivojen ennaltaehkäisijänä, suoliston ystävänä ja hyvänä proteiinilähteenä. Sekä kasvin lehdet että kukat sopivat mainiosti myös makeisiin ruokiin. Maitohorsman kukkia voi laittaa vaikka tähän herkulliseen rentunruusu-banaanikakkuun.
Maitohorsma on ihanan monikäyttöinen kasvi ja sen lehdet ovat käyttökelpoisia kasvin kukintavaiheessakin. Kukista saa upeanväristä juomaa, niitä kannattaa pakastaa jääpalakuutioihin talven juhlia varten ja tehdä kukista myös kukkasokeria. Maitohorsmankukka-munakas on kaunista ja hyvänmakuista syötävää.
Banaani-voikukkakakun jalanjäljillä
Tänä aamuna vein hortakoira Onnia pitkälle kävelylle kansanparantaja ukkini kotitalon ohi täällä Rääkkylän Haapasalmen kylällä. Tuolla inspiroivalla reitillä kasvaa valtavasti maitohorsmaa.
Otan jokaiselle koiralenkille mukaan korin, sillä aina löytyy jotain ihanaa kerättävää muualtakin kuin omalta Kivimetsän tilaltani. Nyt keräsin noita rentunruusun kukkia ja tiesin heti mitä teen.
Kesäkuussa kehittelin banaani-voikukkakakun ja kun keksii hyvän ja helpon reseptin, sitä on ilo soveltaa uuteen kuosiin. Kokeile sinäkin!
Maitohorsma-banaanikakku
2 isoa tummunutta banaania
noin 3 dl maitohorsman kukkia
3 luomumunaa
1 dl raakaruokosokeria
1,5 dl kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä
2-3 rkl luomusitruunan mehua
1 dl mantelijauhoja
vajaa 3 dl gluteenittomia kaurajauhoja (jos olet ketoilija, voit käyttää pelkästään mantelijauhoja)
2 tl leivinjauhetta
vajaa tl suolaa
2 tl aitoa vaniljasokeria
ripaus pomeranssin kuorta tai 1/2 tl Ceylonin kanelia
Valmistus
Mössää banaanit haarukalla, sekoita niiden joukkoon maitohorsmankukat, kananmunat, sokeri, oliiviöljy ja jauhot, joihin olet sekoittanut leivinjauheen ja mausteet. Sekoita puuhaarukalla ja kaada voideltuun, pitkulaiseen kakkuvuokaan.
Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 50-60 minuuttia uunista riippuen. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua.
Nauti hyvälaatuisen luomukahvin, luomukuohuviinin tai sikurijuoman kera.
Teksti: Raija Kivimetsä
Lisää herkullisia reseptejä saat Hurmaava horta -kirjasta.