Piharatamo on laastarin lisäksi herkkuakin
Piharatamo on täsmälleen siellä missä ihminenkin. Lima-aineita sisältävät piharatamon siemenet takertuvat matkalaisiksi kengän pohjiin, eläimiin ja kulkuvälineisiin ja niinpä kasvi on levinnyt koko maapallolla lähes kaikkialle. Ja näin on hyvä, koska kasvi (Plantago major) on vaatimattomuudestaan huolimatta yksi luonnon suuria lahjoja ihmiskunnalle. Piharatamoon törmäät Suomessakin pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta lähes kaikkialla pihamailla, polkujen varsilla ja muilla tallatuilla alueilla.
Monipuolinen villivihannes
Moni tuntee piharatamon ”haavalehtenä” tai ”laastarilehtenä”, haavoja, ruhjeita ja hiertymiä hoitavana kasvina, mutta harvempi on hoksannut, että nuoret ratamonlehdet ovat ihanaa perushortaa. Lehdet maistuvat vähemmänkin villikasveja syöneelle. Pieniä lehtiä, jotka ovat vuonankaalin lehden kokoisia ja hiukan näköisiäkin, voi nauttia miedon makuisina runsaampia määriä kuin monia ärjympiä villivihanneksia esimerkiksi salaatin joukossa, hortahakkeluksessa, smuuteissa, keitoissa ja munakkaissa.
Nuorista mutta hiukan kookkaammista ratamonlehdistä voi kääräistä hauskoja alkupalakääryleitä, suomalaisia dolmadeksia. Suuremmat, sitkeämmät ja tummemmat lehdet voi käyttää keitoissa tai tehdä niistä kasvislientä muun kokkauksen pohjaksi.
Elias Lönnrot kehotti aikanaan tavallista kansaa syömään ratamoa ja käyttämään sitä vatsan väänteisiin. Piharatamo jää pihalla helposti jalkoihin ilman että huomaa, mikä aarre siellä lymyää.
Hyvinvoinnin tueksi
Piharatamoa on hyvä popsia heti sen ilmestyessä pihoihin keväällä, koska sen sisältämät antioksidantit auttavat ruskettumisessa. Piharatamossa on myös C-vitamiinia, kalsiumia, lima-aineita, parkkiaineita, aukubiinia ja piihappoa. Piharatamoa on käytetty ennen vanhaan myös rohtokasvina hengitystieinfektioihin ja sitkeään yskään. Jos sitkeä yskä on ongelmasi, hauduta teetä ratamonlehdistä, tuoreista tai kuivatuista, vaikkapa kolme kertaa päivässä.
Teksti: Raija Kivimetsä