Ohdake juhannusherkkuna!

Ohdake juhannusherkkuna!

kolme ohdaketta

Ohdake on tänä vuonna poikkeuksellisesti parhaimmillaan syötäväksi jo juhannuksena . Sesonki on yleensä vasta heinäkuun alussa. Nyt puhutaan ohdakkeiden ”varsiparsoista”. Mitä! Et ole kuullutkaan, että niitä voi syödä? Ei moni muukaan ennen tätä kesää, jolloin ohdakeherkuttelusta on tulossa hortoilijoiden parissa jo selvä ”trendi”.

Ohdake ei suinkaan ole ensimmäinen kasvi, joiden kimppuun ainakaan aloitteleva hortoilija kävisi luonnostaan. Ohdakkeet tarjoavat kivan pikku puuhastelun lisäksi kuitenkin hyvää ravintoa ja jopa herkkua! Ohdakkeiden syömisestä on alan teoksissa ja sivustoilla yleensä vain hyvin ylimalkaisia ohjeita. Tästä saat täsmätietoa aloittamiseen. Ja sitten vain hakemaan uusia herkkuja, kun alat kyllästyä grillimakkaroihin!

 

pelto-ohdake

Aloita pelto-ohdakkeella

Nämä pelto-ohdakkeet ovat sopivia kuorittavaksi latvastaan noin 12-15 cm matkalta. Kukat eivät ole vielä auenneet ja ohdake on silloin jo noin 60-80 cm korkea. Kun latvan katkaisukohdassa on suurempi aukko keskellä kuin kuvassa, katkaisukohta tulee olla vähän ylempänä. Varren pitäisi olla myös taipuisa siltä osin mitä aiot popsia.

Ohdake sopiva syöntiin

Voit kuoria ohdakkeen latvaparsoja vain aikasi kuluksi saunan terassilla istuessa tai kulkiessasi luonnossa. Tämä on Kivimetsän maalla perushupia kesä-heinäkuun vaihteessa saunaa odotellessa tai koivuntuhkauunia kohennellessa.

Ohdake kuoritaan vaikkapa näin

Tartu kynsillä kiinni katkaisukohdan reunan kuoresta ja vedä se pois pitkinä siivuina. Et tarvitse edes hansikkaita. Lopulta saat parsamaisen herkkupötkylän, joka on hyvää aivan sellaisenaankin mutta sopii varsinkin kuullotettavaksi pannussa voissa tai oliiviöljyssä.

ohdakkeen kuoritan kaksoiskuva

Tämä niksi pitää kuoritut ohdakkeen varret tummumattomina ja freeseinä: purista sitruunaa veteen ja laita ohdakkeet sinne heti kuorimisen jälkeen.

Ohdakkeita sitruunassa

Valmiit ohdake”parsat” voi esimerkiksi kuullottaa kevyesti voissa ja tarjoilla lisukkeena tai vaikkapa paahtoleivän päällä.

ohdakkeita paahtoleivällä

Huippuyhdistelmä on samaan aikaan esiintyvät maitohorsman kukkanuput samassa pannussa voissa kuullotettuna. On hauska yllättää juhannusvieraat maistattamalla tätä Michelin-tason alkuruokaa ja kysellä arvaavatko he edes mitä he ovat syömässä kehuttuaan makua maasta taivaaseen. Näin meillä ainakin on käynyt.

ohdake-maitohorsma pannussa

Suo-ohdake vasta herkku onkin!

Suo-ohdake on luonnon suuria mysteereitä kasvina. Se kasvaa parimetriseksi hiukan hirviömäiseksi ja luotaantyöntäväksi hujopiksi. Se viihtyy alueilla, joissa me ihmiset emme viihdy ja se on varmasti osin näistäkin syistä ravintona yksi aliarvostetuimpia ravintokasvejamme. Suotta. Suo-ohdakkeessa on suolistoa hellivää inuliinia, fenoleita ja kymmenkuntaa erilaista flavonoidia. Näiden yhteisvaikutusta on mahdoton arvioida eikä kasvia ole juuri tutkittu.

suo-ohdakkeita

Itselläni on tullut tähän kasviin jopa himo, epäilen syyksi että minulla on keliakia ja suolistoni kaipaa suo-ohdakkeen (ja pelto-ohdakkeenkin) helliviä aineita ja kuituja. Ja miksi tarvitsisi todistaa kasvin terveellisyyttä, jos se on herkullista? Suo-ohdakkeen nauttiminen vaatii vain hiukan kärsivällisyyttä ja hyvät hansikkaat ja pienen veitsen, jolla voi kuoria varren.

huopaohdake

Huopaohdake ei kaipaa hansikkaita.

Tämä luonnon hauska partasuti on myös syötävä ja helpoin kuorittava. Toisaalta ehkä mauttomin näistä kolmesta, joten tasan eivät mene onnenlahjat jos vaikeimmin kuorittava suo-ohdake on himoittavin! Mutta tässäkin on kyse makuasioista, joten menepä itse testaamaan mikä on mielestäsi maukkain ja kirjoita mielipiteesi Facebookin seinällemme kommenttikenttään.

Kuule lisää kasvimaailman makuyllättäjistä elokuun villivihanneskursseillamme tai Kreetan matkoillamme.

© hortoilu.fi, Jouko Kivimetsä, artikkelin kuvien luvaton käyttö on kielletty.

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.