Title Image

Maittava pikalounas takapihalta

Maittava pikalounas takapihalta

Työpaikassani Espoon Omniassa, joka on oppilaitos, ovat oppilas- ja opetusravintolat kiinni pikkuhiljaa kesän edetessä. Eräänä päivänä unohdin evääni kotiin eikä ollut aikaa mennä kauemmaksi kaupallisiin ravintoloihin. Mutta eipä hätää. Kipaisin kohti Espoon Tuomiokirkon vierustalla olevia luonnontilaisia niittyjä ja kävin poimimassa 5 minuutissa oivan hortasalaatin.

lounashorta

Jotta pelkästä hortasta tehdyssä salaatissa ei olisi liian hortaisa (lue antioksidanttinen superfood-maku), otin pohjaksi mietoja vuohenputkia ja maitohorsman latvuksia. Lisäsin makua ja potkua lounaaseen voikukanlehdillä ja muutamalla tarkkaan valikoidulla siankärsämöllä.

Kiiruhdin takaisin Kookoskuppilaamme huuhtomaan saaliin. Sitten pilkoin sen lautaselle, lisäsin hiukan suolaa ja Vamosin kyläyhtiön perustajajäsenen Artemiksen lähettämää juuri tiristettyä oliiviöljyä, jota pidän pimeässä oven takana, ruskeassa lasipurnukassa työkaapissani.

Paikalle saapui ihmettelemään vihreää lautasellistani kollega, jolla oli jäänyt omasta lounastuksestaan yli mungpavun ituja ja niinpä hän lahjoitti ne minulle. Toinen kollega antoi puoli kourallista cashew-pähkinöitä ja pop-up-lounaani protskutkin olivat siten kunnossa.

Syötyäni pikku pikalounaani, oloni oli poikkeuksellisen virkeä ja kylläisyyden tunne jatkui paljon pidempään kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Takapihan pikkulounaani päihitti näin laadukkaammankin työpaikkaruokalan tarjonnan. Taidan käydä useamminkin mieluummin työpaikan takapihalla kuin ruokalassa.