Luonnonantimien verkkokauppa Forest Foody
Vuosi sitten kaksi kainuulaista nuorta naista perustivat verkkoon Suomen ensimmäisen kotimaisten luonnonantimien markkinapaikan, Forest Foodyn. Jos keräät luonnosta marjoja, sieniä tai villivihanneksia, voit tarjota ne myyntiin helposti tämän ”koko kansan” nettikaupan avulla. Voit tarjota siellä myös luonnon aarteisiin liittyviä palveluja sekä luonnon inspiroimia tuotteita. Jos et itse osaa tai ehdi kerätä luonnonantimia, saat keittiösi ja ruokavaliosi villimmäksi vain kännyäsi tai kotikonettasi näpyttelemällä.
Miksi lähditte perustamaan Forest Foodya, Sanna ja Jenni?
– Meillä on unelmana työllistää itsemme arvojemme ja mielenkiintomme mukaisessa toiminnassa ja samalla tarjota nettikaupan uusia mahdollisuuksia pienyrittäjille, jotka haluavat hyödyntää Suomen luontoa kestävän kehityksen mukaisesti – ilman että pitää osata digimaailman hienouksia.
– Pitkään olimme ideaa miettineet ja unelmoineet. Tasan vuosi sitten olimme ison asian edessä. Päätimme loikata suurella luottamuksella tuntemattomaan ja kohti unelmiamme. Yhdistimme osaamisemme ja loimme jotain aivan uutta yhdistäen kahden ystävyksen aivan erilaisen elämäntilanteen ja osaamisen.
– Huh, nyt taakse päin katsottuna, olipa aikamoinen vuosi!
NYKYPÄIVÄN MARKKINOINTI JA KAUPANKÄYNTI ON DIGITAALISTA
Markkinointi ja kaupankäynti ovat digitalisoituneet huimaa vauhtia. Forest Foody haluaa, että kaikki luonnontuotealan pienten ja isompien tuottajien herkut löytävät tiensä kuluttajien koteihin ja ruokapöytiin helpon markkinapaikan kautta.
– Näemme itse alalla ja digitaalisuudessa rajattomasti mahdollisuuksia ja haluamme kerätä markkinapaikkaan kaikki ne ihanat alan artesaanit, tuotteet ja palvelut, jotka kuuluisivat olla jokaisen saatavilla ja joiden toiminta voi näin kasvaa.
Forest Foodyn kautta tarjotaan puhtaita ja terveysvaikutuksistaan tunnettuja suomalaisia luonnontuotteita. Nämä tuotteet ovat ekologinen vaihtoehto hankkia aidosti puhdasta ja ravinteikasta lähiruokaa ilman ylimääräisiä välikäsiä ja varastokeskittymiä. Forest Foodyn käyttäjä tukee suomalaista työtä myös syrjäseuduilla ja pienten toimijoiden ansaintamahdollisuuksia.
– Forest Foodyn taustalla on aito halu auttaa pienyrittäjiä menestymään sekä tarjota kaikille mahdollisuus nauttia niistä samoista luonnonantimista, joiden äärellä me olemme koko lapsuutemme saaneet etuoikeutetusti Kainuussa elää.
Testaa kantavatko unelmiesi siivet – nyt siihen on riskitön vaihtoehto
Jos olet haaveillut saavasi lisäansioita tai työn keräämällä, pakkaamalla ja markkinoimalla suoraan luonnosta keräämiäsi tai keräyttämiäsi tuotteita, Forest Foodyssa voit tarjota villivihanneksia, sieniä, marjoja ja muita luonnontuotteita sekä luonnonantimiin liittyviä elämys- tai opastuspalveluja kaikkien saataville pienellä kynnyksellä ja nykyaikaisin keinoin.
– Luontomme tarjoaa elämänmittaisen elämysmatkan ja Forest Foodyn kautta kaikki ovat tervetulleita mukaan. Samalla, kun toteutamme omaa unelmaamme, haluamme tarjota sitä mahdollisuutta myös muille Suomen luonnon parissa toimiville.
Sannalle Forest Foodyssa yhdistyy harrastus, intohimo ja inspiraatio sekä mahdollisuus nivoa yhteen sekä ammattitaito että luonnon tarjoama hyvinvointi. Etätyöt tuovat elämään vapautta ja luonnon parissa toimiessaan Sanna voi samalla viettää aikaa myös pienten lastensa kanssa ja välittää heille luontoarvoja. Villivihannesten kerääminen on antoisa yhteinen harrastus ja hauska tapa tutustua luonnonantimiin.
Jennille luonto rikkauksineen on aina ollut tärkeä energian ja inspiraation lähde, turvapaikka rauhoittumiseen ja vastapainoa kiireiseen elämäntyyliin. Suomalaiset ravinnerikkaat luonnonantimet ovat aina olleet osa ruokavaliota. Itse kerätyt Kainuun metsien aarteet ovat kulkeneet mukana opiskeluseuduille ja nykyisin pääkaupunkiseudulle, tai mihin milloinkin elämä kuljettaa. Jennille Forest Foody on ollut mahdollisuus käyttää kaupallista ammattitaitoa digitaalisessa maailmassa ja luovuuden kanavointiväylä.
Luonnonantimien verkkokauppa on auki sinullekin
Forest Foody haluaa, että ostajan on helppo vertailla markkinapaikassa tuotteiden sisältöä ja jäljittää alkuperä sekä tuotantoprosessi. Forest Foody on kehittänyt erityisesti villiyrttien alkuperän määrittelyyn ja tuotannon kriteereihin ainutlaatuisen, laatutasoa nostavan kriteeristön, josta kuluttaja hyötyy. Hän pystyy tunnistamaan sen avulla artesaanimaisesti käsin kerätyn ja asianmukaisesti kuivatun aidosti villin kasvin. Tällaista normitusta ei Suomessa ole ennen ollut.
– Olimme kevään aikana itsekin Raija ja Jouko Kivimetsän hortatuotekoulutuksessa ja kartutimme tietojamme villivihanneksien keräämisestä, kuivaamisesta, pakkaamisesta ja käytöstä. Olemme hullaantuneet sen myötä täysin hortaan. Opit ovat myös auttaneet meitä ymmärtämään paremmin luonnontuotealan toimijoita, joita haluamme kuunnella jatkuvasti, jotta saamme markkinapaikkasta koko ajan paremmin palvelevan.
Forest Foody ja Hortoilu-sivusto ovat alkaneet tehdä yhteistyössä Suomi 100 –juhlavuonna Sata kerääjää –kampanjaa. Forest Foodyn digitaalinen keruupalvelu on yksi osio Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden kumppanuusohjelmassa. Siinä edistetään rikastavaa elämäntapaa esittelemällä ennen ensi kevään sesonkia sata luonnonantimien osaajaa yhdessä hortoilu.fi -sivuston ylläpitäjien ja alan pioneerien keruuyrttineuvojien ja hortakouluttajien Raija ja Jouko Kivimetsän kanssa.
Kts forestfoody.fi
Lue lisää villivihannesten ammattillisesta koulutuksesta hankkiaksesi niillä lisäansioita.