Kuusenkerkistä potkua kookostryffeleihin

Kuusenkerkistä potkua kookostryffeleihin

Kookostryffelit kuusenkerkkäkuorrutteella

Kuusenkerkistä saa vaikka mitä hyvää! Näin kaamosaikaan taidan kuorruttaa sillä kookostryffelit. Joku toinen päivä tryffelit saavat suklaisen, lakritsaisen tai marjaisan hunnun.

Kärsin kaamosrasituksesta niin kuin 40 prosenttia meistä suomalaisista. Aamuisin väsyttää vaikka nukkuisi kuinka paljon. Iltapäivisin olo on nuutunut, ja keho kinuaa makeaa ja hiilareita. Onneksi Taina Salosen ja Raija Kivimetsän Villikakut – hyvän olon raakakakkukirjassa on herkullisia ja ihania ohjeita, joiden avulla kaamoksen makeantarpeen voi tyydyttää hoitavalla tavalla.

Kuusenkerkistä energiaa oloon

Villiyrttien maailmasta löytyy täsmäkasveja väsyneelle. Niihin kuuluvat esimerkiksi kirpeän sitruunaiset kuusenkerkät. Kuusenkerkät sisältävät vahvoja antioksidantteja kuten katekiineja, gallokatekiineja ja resveratrolia. Kerkissä on myös kalsiumia, kaliumia, mangesiumia, C-vitamiinia ja A-vitamiinin esiastetta.

Kuusenkerkät antavat puhtia. Lisäksi ne hoitavat yskää ja limaista ja tukkoista oloa. Onpa kuusenkerkistä saatu apua myös suoliston ongelmiin ja reumaattisiin vaivoihin.

Kuusenkerkkiä käytänkin liki päivittäin. Lisään niitä keittoihin, smoothieihin ja villikakkuihin. Viimeisin kokeiluni oli ripotella kuusenkerkkäjauhetta lakkojen päälle.

Kookostryffeleitä kuusenkerkkähunnulla

Raw chef Taina Salosen herkulliset kookostryffelit ovat herkullisia ja helppotekoisia. Kuorrutetta vaihtamalla maku muuttuu. Kuivatuista kuusenkerkistä tehty jauhe antaa kookostryffeleille ihanaa potkua ja raikkautta.

Jos sinulla ei ole kuivattua kuusenkerkkää omasta takaa, Arctic Warriorsin Kerkkä-kuusenkerkkäjauhe toimii reseptissä vallan mainiosti.

 

Kookostryffelit 

8 kpl

1 dl kookosjogurttia (Happy Coco) tai Oatly fraiche

1 dl kookosjauhoja

½ tl vaniljajauhetta

1 rkl sitruunamehua

1–2 rkl hunajaa tai agavesiirappia

 

Sekoita ainekset, tee taikinasta pötkö ja leikkaa se kahdeksaan osaan. Pyöritä ihaniksi valkoisiksi palloiksi. Kieritä ne kuusenkerkkäjauheessa. Laita jääkaappiin puoleksi tunniksi ja herkuttele sen jälkeen antaumuksella.

 

VINKKI! Voi vaihdella pallojen makua laittamalla sitruunan sijasta mukaan minttua, limettiä tai appelsiinia.

Resepti kirjasta Villikakut – hyvän olon raakakakkukirja.

 

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.