Hulluna hortaan
Hulluna hortaan – Hyvinvointia ja herkkuja villivihanneksista on jokaisen hortoilijan perusteos. Villivihannekset ovat todellista superruokaa!
Opaskirja kuluu hortoilijan hyppysissä koko pitkän hortakauden: kirjassa on tietoa villivihannesten tunnistamisesta, keräämisestä ja säilömisestä. Toki hortoilijaa hellitään myös herkullisilla resepteillä. Kirjassa avataan myös villivihannesten terveysvaikutuksia. Hulluna hortaan jatkaa samalla asiantuntevalla mutta mukaansatempaavalla tyylillä kuin edeltäjänsä, jo kulttiteokseksi muodostunut Villiinny villivihanneksiin. Kirja sopii mainiosti myös aloittelevalle hortoilijalle.
Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran 2013, ja siitä on otettu kuusi painosta. Teos on ilmestynyt myös englanniksi nimellä Horta Hunter’s handbook – Well-being and Delicacies from Edible Wild Plants.
Hulluna hortaan -kirjan painos on loppu eikä uusia painoksia enää oteta. Raija Kivimetsän maaliskuussa 2021 ilmestynyt uutuuskirja Hurmaava horta – Ruokaa ja rohtoja villiyrteistä on entistäkin innostavampi jatkaa samalla ammattitaitoisella linjalla kuin edeltäjänsä. Upeassa kirjasssa on 272 sivua ja enemmän kasveja kuin edeltäjässään. Herkullisia reseptejä on yli 80. Upouuden teoksen kustantaja on Readme.fi.
Hulluna hortaan -teoksen ovat kirjoittaneet luonnon ja hyvinvoinnin puolestapuhujat Raija Kivimetsä ja Jouko Kivimetsä.