Title Image

Hortareseptikilpailu: Rakkain ja parhain hortareseptini 2014

Hortareseptikilpailu: Rakkain ja parhain hortareseptini 2014

Julistamme nyt Suomen toisen hortareseptikilpailun alkaneeksi. Kilpailuaika 30.5.-31.7.2014 

 

Järjestimme vuonna 2011 Suomen ensimmäisen hortareseptikilpailun. Nyt on aika jatkaa perinnettä ja julistaa Villiyrttiviikon kunniaksi Suomen toinen reseptikilpailu alkaneeksi.

 

Kilpailuohjeet:

Lähetä meille parhain ja rakkain villivihannesreseptisi. Resepti voi liittyä lämpimään pääruokaan, salaattiin, jälkiruokaan tai välipalaan. Kyse voi olla myös suolaisesta tai makeasta leivonnaisesta. Tässä reseptikilpailussa ratkaisevaa on herkullisuus ja oivallukset villivihannesten käytössä, kuten esimerkiksi uudet yhdistelmät, joilla on makuharmonia reseptin muiden raaka-aineiden kesken. Lisäpisteitä saa myös kivasta tarinasta reseptin takana ja ruuan mahdollisista terveysvaikutuksista.

 

Kilpailun palkinnot: 

Kisan voittaja saa palkinnoksi Soputuote Ky:n kehittämän Sopu-kuivurin ja puhaltimen (arvo 150 euroa) sekä 300 euron arvoiset vitamiini- ja rasvahappomittaukset Antioksidanttiklinikalle.

Toiseksi ja kolmanneksi tulleet saavat kumpikin 125 euron arvoisen hyvinvointikirjapaketin (Mividata Oy:ltä).

Neljänneksi ja viidenneksi tulleet saavat Hulluna hortaan -kirjan (arvo 32 euroa) tai valinnaisesti saman kirjan englanninkielisenä nimeltään Horta Hunter’s handbook (arvo 35 euroa).

 

Kilpailun tuomareina ovat hortoilijat: terveystoimittaja ja kouluttaja Raija Kivimetsä sekä elämysmatkailun pioneeri ja InnoOmnian kehittämispäällikkö Jouko Kivimetsä, ravintoasiantuntija Minna Hansen, kotitalousopettaja Salla Savolainen sekä Mividata kustannustalon toimitusjohtaja Elias Jaakkola.

 

Voittaja julkistetaan elokuussa Espoossa.

 

Toimi näin:

 

Lähetä resepti, kuva reseptistä, reseptiin liittyvä tarina sekä omat yhteystietosi sähköpostitse 31.7.2014 mennessä: raija@hortoilu.fi tai jouko@hortoilu.fi