Herkkurieskassa on nokkosensiemeniä ja karhunlaukkaa
Kevät etenee kohinalla. Silti tuoreita villiyrttejä ja villivihanneksia saadaan vielä odotella muutamia viikkoja, ennen kuin sesonki pyörähtää käyntiin. Onneksi varastoissa on vielä kuivayrttejä hätävaraksi.
Välillä iskee kaipuu lämpimään tuoreleipään, jossa on makua ja ihana suutuntuma. Löhöilin pari iltaa sitten sohvalla ja tunsin leivän kutsun. Menin keittiöön ja tarkistin mitä kuivahortaa minulla on vielä kaapissa. Varastoista löytyi karhunlaukkaa, nokkosta ja nokkosensiemeniä. Päätin pyöräyttää niistä nopeita ja maukkaita hortarieskoja.
Leivon aina gluteenitonta, sillä olen gluteeniyliherkkä. Hortarieskat saavat pikantin ja herkullisen makunsa kuivatusta karhunlaukasta ja nokkosensiemenistä. Rieskat maistuvat parhaimmalta lämpiminä luomuvoin kera. Voit käyttää karhunlaukan ja nokkosensiementen sijaan muitakin kuivattuja villiyrttejä tai yhdistellä sekä villiyrttejä että mausteyrttejä. Villin ja kesyn liitto toimii oikein hyvin! Kokeile esimerkiksi timjamia ja nokkosta, vuohenputkea ja basilikaa tai rakuunaa ja siankärsämöä.
Aamiaisella paahdoin rieskaa ja päällystin herkun graavilohella ja rucolalla. Ihanaa! Kunhan villivihannessesonki etenee, vaihdan rucolan heti voikukkaan.
Koukuttavat hortarieskat
2 dl gluteenittomia jauhoja: mantelijauhoa, tattaria, täysjyväriisijauhoa tms
2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
60 g sulatettua luomuvoita/vajaa 1 dl kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä
2 dl kauramaitoa tai muuta kasvimaitoa (myös luomumaito sopii)
1 rkl nokkosensiemeniä
2-3 rkl kuivattua karhunlaukkaa/litulaukkaa/ruoholaukkaa
vajaa 1 tl suolaa
Valmistus
Sekoita kuivat aineet keskenään. Murenna joukkoon kuivattu karhunlaukka ja nokkosensiemenet. Lisää sulatettu voi (jäähtyneenä) ja kauramaito. Sekoita taikinaksi. Älä vaivaa liikaa, ettei taikina sitkisty. Taputtele taikinasta kolme litteää rieskaa leivinpaperilla päällystetylle pellille. Painele rieskaset neljään osaan taikinapyörällä tai veitsellä. Kypsennä 220-asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia, kunnes rieskat ovat saaneet vähän väriä ja pohja on kypsä.
Nauti lämpimänä luomuvoin kera. Rieskat sopivat mainiosti keiton kumppaniksi tai vaikka viikonloppubrunssille lämpimäksi leiväksi.
Vinkki: Rikasta hortarieskoja kuivatulla rosmariinilla ja ripottele päälle sormisuolaa! Nam!
Teksti ja resepti: Raija Kivimetsä
Lisää villivihannesreseptejä löydät ihanalta Villiinny villivihanneksiin -verkkokurssiltani tai Hurmaava horta -kirjastani.