Herkkurieskassa nokkosensiemeniä ja karhunlaukkaa

Herkkurieskassa nokkosensiemeniä ja karhunlaukkaa

Kevät etenee kohinalla. Silti tuoreita villiyrttejä ja villivihanneksia saadaan vielä odotella muutamia viikkoja, ennen kuin sesonki pyörähtää käyntiin. Onneksi varastoissa on vielä kuivayrttejä hätävaraksi.

Välillä iskee kaipuu lämpimään tuoreleipään, jossa on makua ja ihana suutuntuma. Löhöilin pari iltaa sitten sohvalla ja tunsin leivän kutsun. Menin keittiöön ja tarkistin mitä kuivahortaa meillä on vielä kaapeissa.  Varastoista löytyi karhunlaukkaa, nokkosta ja nokkosensiemeniä. Päätin pyöräyttää niistä nopeita ja maukkaita hortarieskoja. Leivon aina gluteenitonta, sillä perheessä on yksi keliaakikko ja toinen gluteeniyliherkkä.

Hortarieskat saavat pikantin ja herkullisen makunsa kuivatusta karhunlaukasta ja nokkosensiemenistä. Rieskat maistuvat parhaimmalta lämpiminä luomuvoin kera. Voit käyttää karhunlaukan ja nokkosensiementen sijaan muitakin kuivattuja villiyrttejä.

Aamiaisella paahdoin rieskaa ja päällystin herkun graavilohella ja rucolalla. Ihanaa! Kunhan villivihannessesonki etenee, vaihdan rucolan heti voikukkaan.

 

Koukuttavat hortarieskat

 

2 dl gluteenittomia jauhoja: mantelijauhoa, tattaria, täysjyväriisijauhoa tms

2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita

2 tl leivinjauhetta

60 g sulatettua luomuvoita/vajaa 1 dl kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä

2 dl riisimaitoa tai muuta kasvimaitoa (myös luomumaito sopii)

1 rkl nokkosensiemeniä

2-3 rkl kuivattua karhunlaukkaa/litulaukkaa/ruoholaukkaa

vajaa 1 tl suolaa

 

Valmistus

Sekoita kuivat aineet keskenään. Murenna joukkoon kuivattu karhunlaukka ja nokkosensiemenet. Lisää sulatettu voi (jäähtyneenä) ja riisimaito. Sekoita taikinaksi. Älä vaivaa liikaa, ettei taikina sitkisty. Taputtele taikinasta kolme litteää rieskaa leivinpaperilla päällystetylle pellille. Painele rieskaset neljään osaan taikinapyörällä tai veitsellä. Kypsennä 220-asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia, kunnes rieskat ovat saaneet vähän väriä ja pohja on kypsä.

Nauti lämpimänä luomuvoin kera. Rieskat sopivat mainiosti keiton kumppaniksi tai vaikka viikonloppubrunssille lämpimäksi leiväksi.

Teksti: Raija Kivimetsä

Lisää villivihannesreseptejä löydät sekä Hulluna hortaan -kirjasta, joka on nyt saatavilla myös e-kirjana.

 

 

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.