Title Image

Banaani-voikukkakakku on mehevää ja maukasta

Banaani-voikukkakakku on mehevää ja maukasta

Moni tuntee banaanikakun ja rakastaa sitä. Mutta oletko maistanut banaani-voikukkakakkua? Minä olen kun toissapäivänä keksin sen. Kellarissa oli tummuneita banaaneja ja ikkunasta näkyi keltainen voikukkameri. Voikukkaa olin syönyt monessa muodossa jo sitä ennen ja säilönyt voikukannuppuja pakasteeseen ja mausteliemeen. Keltaisista ihanuuksista olin aiemmin tehnyt siirappia ja marmeladia mutta enpä ollut ennen yhdistänyt banaania ja voikukkaa mehevään kakkuun.

Kipaisin Kivimetsän pihapiiriin ja keräsin jälkiruokakulhollisen keltaisia ilontuojia ja irrottelin vain keltaiset terälehdet kakkua varten. Tuo pieni nyppimissessio oli suoranainen läsnäoloharjoitus ja milteipä terapeuttista! Makustelin päässäni mitä muuta kakkuun tulisi kuin lötköjä tummia banaaneja ja voikukan terälehtiä.

Muistin kreetalaisten käyttävän kakuissa aina oliiviöljyä, jotta niistä tulee kostean meheviä. Niinpä valitsin tähän kakkuinnovaatiooni rasvaksi kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä, mausteeksi aitoa vaniljasokeria ja Ceylonin kanelia. Sokeri oli raakaruokosokeria, mukana luomumunia ja jauhot gluteenittomia.

Kakusta tuli todella hyvää! Se ei ollut liian makeaa vaan juuri suuhun sopivaa. Itse en ole ylimakean ystävä mutta uskon, että enemmän makeasta pitävät tykkäisivät lorauttaa kakun päälle joko voikukkasiirappia tai vaahterasiirappia.

Nautiskelin kakkua kesäisessä auringonpaisteessa hyvässä seurassa tummapaahtoisen kahvin kera. Kakussa maistui keltainen toukokuu ja kesä!

 

Banaani-voikukkakakku

 

2 isoa tummunutta banaania

noin 1,5 dl voikukan terälehtiä (ei vihreää mukana)

3 luomumunaa

1 dl raakaruokosokeria

1,5 dl kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä

3,5 dl gluteenittomia jauhoja: myös mantelijauhot sopivat

2 tl leivinjauhetta

ripaus suolaa

2 tl aitoa vaniljasokeria

1 tl Ceylonin kanelia

 

Valmistus

Mössää banaanit haarukalla, sekoita niiden joukkoon voikukan terälehdet, kananmunat, sokeri, oliiviöljy ja jauhot, joihin olet sekoittanut leivinjauheen ja mausteet. Sekoita puuhaarukalla ja kaada voideltuun, pitkulaiseen kakkuvuokaan.

Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 50-60 minuuttia uunista riippuen. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua.

Nauti hyvälaatuisen luomukahvin tai teen kera.

 

HUOM!: Voit käyttää ohjeeseen myös 3/4 dl kuivattuja voikukan kukkia! 

 

Teksti ja resepti: Raija Kivimetsä

 

Lisää inspiraatiota: 

instagram@hortoilu
Facebook.com/hortoilu