Anna lapselle luontosuhde
Pinna kiristyy, legot lentävät kaaressa lattialle, pienet nyrkit hakkaavat äidin reittä ja kiukkuitku alkaa suorana huutona kunnes vaimenee henkeä haukkoviksi nyyhkytyksiksi. Päivä on kulunut sisällä legoja rakennellen ja iPadilla pelaten. Ilma loppuu ja kodin seinät kaatuvat niin pienen ihmisen kuin äidin niskaan. Ahdistaa!
Suomen kuuluisin lastenlääkäri ja neuvolajärjestelmän isä arkkiatri Arvo Ylppö eli 104-vuotiaaksi. Hän korosti koko uransa ajan ulkoilun merkitystä lasten hoidossa. Ulkona nukuttamista ja ulkona leikkimistä.
Luontosuhde kehittyy jo lapsena
Omasta lapsuudestani muistan kuinka suurin osa päivästä vietettiin ulkona leikkimässä. Luonto tuli tutuksi parhaana seikkailupaikkana, jossa yksikään päivä ei ollut samanlainen. Luonto oli paras playstation niin keväällä, kesällä, syksyllä kuin talvellakin. Jokainen vuodenaika oli ihmeitä täynnä ja leikit sen mukaiset. Luonto tuli läheiseksi ja siellä kiukut ja kiistelyt kaikkosivat. Siellä oli merkillisen helppo ja ihana olla.
Oman isän johdatuksella tutustuttiin kalastuksen, hortoilun, marjastuksen ja sienestyksen saloihin. Koko perheen voimin istuttiin tulilla ja vietettiin vapaa-aikaa luonnossa ja veden äärellä. Kun perustin oman perheen, sama jatkui, vaikka asuimme viisi vuotta Lontoon sykkeessä. Sieltäkin löysin päivittäin luontoa ja tarpeen tullen keruupaikkoja.
Suorittajalapsuus ei voimauta
Tämän ajan lapsista liian moni jää luontoyhteydestä ja seikkailun ilosta paitsi. Moni harrastaa paljon ja suorittaa arkea niin kotona, päiväkodissa kuin koulussa. Vapaa-aikana pelataan iPadeilla ja älypuhelimilla, sullotaan viikonloputkin täyteen suorituskeskeisyyttä.
Harva lapsi pääsee enää seikkailemaan luontoon. Pihaleikit ovat jäämässä historiaan eikä moni kouluikäinen tunnista enää edes peruskasveja. Metsästä ja luonnosta, ihanimmasta rentoutuskeitaasta ja playstationista, on tullut pelottava paikka. Jo pelkkä ulkoilu on kortilla. Yllättävän moni perhe viettää vapaa-aikaansa kauppakeskuksissa oleillen ja shoppaillen.
Kuitenkin yhä edelleen meillä Suomessa on ainutlaatuisen ihana ja puhdas luonto vielä pääkaupunkiseudullakin. On puistoja, metsiä, merenrantoja, on luonnonpuistoja, pihapiirejä, mökkisaaria. On jokamiehenoikeudet, jotka sallivat meidän kulkea, nauttia, keräillä ja retkeillä luonnossa. On puhdasta vettä ja ilmaa. On puhdasta luontoa kaikkien aistien ilotulitukseen.
Parempaa oloa luonnosta
Sinä väsynyt ja stressaantunut äiti tai isä, hae voimaa ja tasapainoa luonnosta ja vie sinne myös jälkikasvusi. Mikään ei voita oloa monen tunnin villivihannesretken tai marjastusretken jälkeen. Kun koko keho ja mieli hyrräävät tyytyväisyyttään endorfiinien hurmassa. Kun väsymys on oikeaa. Kun jalat tuntevat kävelleensä, reisilihakset kyykistelleensä, kun mieli on seesteinen. Luonnon vihreys tekee taikojaan.
Anna myös lapsellesi luontosuhde ja seikkailun ilo. Opeta lapselle luonnon käyttöohjeet. Tee keräilystä ja retkeilystä peli – ja suuri seikkailu. Ja sinä isoisä tai isoäiti, elvytä oma luontosuhteesi uudelleen lapsenlapsen kanssa. Mene elämysmatkalle metsään, rannoille ja luontopoluille.
Jos haluat voida kokonaisvaltaisesti paremmin, aloita nyt keväällä hortoilu koko perheen tai ystäväporukan kanssa. Anna lapsellesi, lapsenlapsellesi tai kummilapsellesi parempi tulevaisuus ja vie hänet luontoon. Luonto hoitaa ja karkoittaa pahan mielen.
Loppuelämän taito lahjaksi
Toukokuussa juhlitaan äitejä ja isoäitejä sekä koulunsa päättäviä. Mitä jos antaisit tänä vuonna etukäteislahjaksi tavaran sijaan voimaannuttavan loppuelämän taidon? Taidon tunnistaa kaiken vihreyden keskeltä syötäviä superherkkuja, villivihanneksia ja -yrttejä, jotka tukevat hyvinvointia ja terveyttä. Vie äiti tai isoäiti hortoilun peruskurssille tai hanki hänelle Villiinny villivihanneksiin -verkkokurssi, jonka avulla hän voi opiskella kaikessa rauhassa omalla ajalla.